search
Aloita

Vaivatonta ulkomaan perintää

Erilaiset määräykset, lait ja ihmiset: jos toimit kansainvälisten saatavien hallinnan parissa useilla markkina-alueilla, sinun tulee tuntea ne hyvin. Tiedät myös, että ulkomaan perintä voi olla haastavaa. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Jarmo Tahvanainen elok. 26, 2022 3 min
nainen istuu kahvilla ja puhuu puhelimessa

Saatavien hallinta paikallisilla markkinoilla sujuu vaivattomasti. Työ muuttuu kuitenkin lähes aina monimutkaisemmaksi, kun markkina-alueita on enemmän kuin yksi. Monet asiakkaistamme kamppailevat ulkomaan perinnän kanssa. Asian helpottamiseksi olemme yhdistäneet paikallisen asiantuntemuksen ja kansainvälisen CrossCollect-perintäjärjestelmämme.

Ulkomaan perinnän haasteet

Mietitäänpä sitten kansainvälisen perinnän haasteita. Maakohtaisia määräyksiä ja lakeja on paljon. Lisäksi maakohtaiset käytännöt ovat yhtä tärkeitä kuin lait. Toisin sanoen tarvitsemme paikallisia asiantuntijoita kaikilla markkina-alueilla.

Onko sinun vaikea löytää sopivaa kumppania? Onko sinulla ollut vaikeuksia teknisen integroinnin tai eri markkina-alueiden raportoinnin kanssa?

Lisäksi hajautettu lähestymistapa on usein haastavaa. Tapahtumatietojen, toteutumisasteen, oikeudellisten rajoitusten ja maksujen vertailu on vaikeaa ja aikaa vievää. Siksi tarvitaan myös keskitettyä hallintaa.

Innovatiivinen IT-alustamme

IT-alustamme pystyy ratkaisemaan kaikki mainitsemamme haasteet. Olemme kehittäneet sen helpottamaan ulkomaan perintää. Alustan avulla yritykset voivat ottaa käyttöön maakohtaisia ratkaisuja yhdessä automatisoidussa IT-alustassa.

Miten se toimii?

Toimimme 21 maassa ja käsittelemme 11 valuuttaa. Tarjoamme yhdenmukaisia ja informatiivisia raportteja. Plug-and-play-käyttöliittymän avulla voit skaalata ja muuttaa saatavien hallintaa tarpeen mukaan, mikä parantaa ulkomaan perinnän onnistumista. Työntekijämme auttavat sinua mielellään. 

CrossCollect-järjestelmän edut:

 

  • Paikallinen asiantuntemus
  • Keskitetty hallinta
  • Vähäinen vaiva, erinomainen tehokkuus
  • 100-prosenttinen läpinäkyvyys
  • Parempi toteutumisaste

CrossCollect tarjoaa täydellisen yhdistelmän paikallista asiantuntemusta ja keskitettyä hallintaa.

 

Kiinnostuitko ulkomaan perinnästä?

Onko sinulla kysymyksiä liittyen ulkomaan perintään?