search
Aloita

Kuluta vastuullisesti: Miten tilausmallit voivat nopeuttaa tätä kehitystä

Taloudellinen kasvu on rajallista. Tulevaisuuden kysymyksiä pohtiva Club of Rome -ajatushautomo huomasi tämän jo 50 vuotta sitten. Mitä on tapahtunut sen jälkeen? Monet maailmanlaajuiset aloitteet, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteet (SDG), ovat lisänneet yleistä tietoisuutta kestävästä kehityksestä. Monia ongelmia ei kuitenkaan ole ratkaistu.

Kay Dallmann elok. 24, 2022 4 min
Mies kävelee kaupungissa

Jakamisesta tulee liiketoimintamalli

Länsimaisten kuluttajien suhtautuminen ostamiseen on perinteinen: valtava valikoima, kaikki saatavilla hiiren klikkauksella ja toimitus kotiovelle. Tämä periaate saavutti huippunsa vuosisadan alussa. Syyt ovat yksinkertaiset: ihmiset arvostavat helppoutta, haluavat käyttää hyviksi havaittuja tuotteita ja odottavat hinnan olevan edullinen.

Jakamistalous on kehittynyt lähes samaan aikaan. Ihmiset ympäri maailmaa huomasivat, että tavaroita voidaan jakaa aivan kuten musiikkia ja elokuviakin. Klassinen esimerkki on auto. Tämä on muuttanut asiakassuhteen käsitettä. Palvelun asiakassuhde ei rajoitu enää yhteen henkilöön vaan asiakkaita on useita. Ja kaikki tämä tapahtuu yhtä aikaa. Tämä on ns. direct-to-many (D2N) -asiakassuhde.

Viisi tärkeää jakamistalouteen liittyvää teemaa

Kuluttajat ovat entistä tietoisempia: Internet on korvaamaton tuotteiden jakamisessa. Tietoa saa nopeasti ympäri vuorokauden. Palveluja voi varata ja käyttää yhdellä klikkauksella.

Käytämme tuotteita tehokkaammin: Jakaminen tarkoittaa kestävän kehityksen mukaista elämää. Käytetään sitä mikä on jo hankittu. Jätettä ei juurikaan tule.

Painopiste muuttuu: Jakamistalous lisää keskinäistä vuorovaikutusta. Tavaroiden jakaminen edellyttää koordinointia ja ehkä jopa neuvottelemista. Ja entä jos jotain tapahtuu? Miten riskeihin suhtaudutaan?

Kestävyys tarkoittaa mukavuudesta tinkimistä, sillä omistaminen on monella tapaa helppoa. Sen viehätys on siinä, ettei tarvitse kysyä keneltäkään ja aina voi päättää itse.

Käyttöoikeus omistamisen sijasta – kestävä malli tulevaisuutta varten? Onko jakamistalous oikea vaihtoehto?

Omistaminen ja muut kysymykset

Tilausmallit ovat tyypillisiä jakamistaloudelle. Voivatko ne lisätä kestävän kulutuksen suosiota? Kyllä voivat. Oikein toteutettuna tämä konsepti voi olla hyödyllinen sekä taloudellisesti että ekologisesti.

Mutta miten yritykset ja kuluttajat motivoidaan valitsemaan jakaminen entistä useammin? Uberin esimerkki näyttää tietä. Uberin ideana on ansaita rahaa omalla autolla. Auton omistajan on investoitava aikaansa, sillä hänen täytyy kuljettaa muita. Useille auton huoltoon liittyvä riski (polttoaine, vakuutus ja pesu) on suurempi kuin saatava tulo. Entä sitten kolarit? Kaikki tämä ei juuri motivoi siirtymään jakamistalouteen.

Tilanne on hieman toisenlainen tilaamiseen perustuvassa auton P2P-jakamisessa. Näissä malleissa kuukausimaksu korvaa auton hankinnan tai kuukausittain maksettavan leasingin. Tämä voi olla kalliimpaa pitkällä aikavälillä, mutta tarkoittaa välittömästi myös suurempaa joustavuutta. Tilaajan näkökulmasta on muitakin etuja: Palveluntarjoaja vastaa kaikista autoon liittyvistä kuluista vakuutuksesta huoltoon.  Palveluntarjoaja tarjoaa myös tilin käyttöön tarvittavan teknologian.

Tämä tarkoittaa, että tilaaja on motivoituneempi jakamaan "tilatun" autonsa, koska hänen riskinsä on minimoitu. Kuluttajan ei tarvitse ajaa eikä käyttää ylimääräistä rahaa. Jakamisesta tulee siten tapa käyttää rahaa entistä tehokkaammin. Eikä uutta resursseja kuluttavaa tavaraa tarvitse tuottaa jatkuvasti lisää.

Kiinnostuitko?

Miltä tämä malli näyttäisi näyttää omasta näkökulmastasi? Ota yhteyttä!